Vähän erityisempi äiti

Lapseni ovat jo kasvaneet aikuisksi, mutta eipä äiti pääse eroon murheistaan. Lapsistaa on jatkuvasti huolissaan. Nyt se huoli on vaan erilaista. Joskus tämä tuntuu jopa vaikeammalta. En pysty koko ajan tarkkailemaan miten lapseni voivat. Vanhempi lapsistani on kärsinyt esiteini-iästä lähtien masennuksesta. Masennuskaudet tulevat ja menevät. Joskus menee hyvin, joskus menee huonosti, toisiaan erittäin huonosti. Lapsi asuu eri paikkakunnalla. Puhelimessa on välillä vaikea tulkita miten lapsi voi. Tekisi mieli olla kanaemona paikalla, mutta toisaalta sille nuorelle pitää myös antaa omaa aikaa.Onneksi meillä on lapsen kanssa hyvät välit. Lapsi uskaltaa kertoa oikeastaan mitä tahansa äidille, hän tietää, että äitiin voi luottaa. Toissapäivänä lapsi taas soitti ja kertoi voivansa todella huonosti. Useampi kuukausi olikin mennyt hyvin. Sellaisen tiedon jälkeen on todella vaikea taas mennä nukkumaan iltaisin. Mielessä vaan pyörii miten se lapsi pärjää.

Asuimme pienehköllä paikkakunnalla, jonka synnytysosastolla ei hoideta alle 36 viikkoisia synnytyksiä. Minulla oli raskausviikkoja 35+1 kun tulin sairaalaan. Oli sunnuntaiaamu. Jostain syystä sairaala kuitenkin teki poikkeuksen ja kysyi, haluaisinko jäädä sinne synnyttämään. Joskus jälkikäteen olen miettinyt oliko ratkaisuni oikea. Olisinko erityislapsen äiti jos olisin valinnut sairaalan jolla on enemmän kokemusta keskosten hoitamisesta. Sairaalassa todettiin, että lapsivettä oli tihkunut jonkin verran. Minut laitettiin tippaan odottamaan maanantaita. Ajatuksena, että sairaalassa on enemmän henkilökuntaa paikalla jos sattuisi tulemaan ongelmia. Tippa otettiin maanantaina aamuyöstä pois ja alle tunti siitä aloin vuotamaan verta reilusti. Vuoto vaan lisääntyi ja lisääntyi, mutta hoitajat eivät olleet huolissaan. Sanoivat sen olevan ihan normaalia. Joskus 8 aikaan aamusta minut siirrettiin synnytyssaliin. Joskus 10 aikaan vauvan sydänäänissä oli jotakin pientä ongelmaa. Tilan

Kaiken piti olla hyvin. Mutta sen sijaan minä makasin yksin synnytysosastolla ja vauva makasi jossain lastenosastolla. Olin nähnyt vauvan vain muutaman sekunnin mittaisen lyhyen hetken. Ehdin koskettaa sormella vauvan nenänpäätä ja sen jälkeen hänet kiidätettiin pois. Muistan kuinka olin ihan häkeltynyt siitä mitä oli tapahtunut. Laskettuun aikaan oli vielä 5 viikkoa jäljellä. Edellinen lapsi oli mennyt 2 viikkoa yliaikaiseksi, en todellakaan ollut odottanut tätä. Molemmat raskaudet olivat olleet vaikeita ja molempien lasten kanssa riski ennenaikaiseen syntymään oli ollut suuri. Supistuksia oli ollut jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Kuitenkin tämä tuli yllätyksenä. Edellisenä iltana minulla oli ollut vahva tunne siitä, että vauva syntyy kohta. Se oli jonkinlainen ennakkoaavistus. Kylvetin esikoista ja mietin mielessäni, että vauvalle ei ole mitään vielä laitettu valmiiksi. Olimme muuttaneet muutamaa viikkoa aiemmin. Kaikki vauvan tarvikkeet olivat kasassa pinnasängyn päällä. La