Aistiherkkyys

Aistiherkkyys vaikutti myös meidän elämään todella paljon. Lapsen vaatteiden tuli olla tietynlaisia. Ensinnäkin motoristen ongelmien vuoksi vaatteiden tuli olla helposti puettavia, mutta niiden piti myös olla mahdollisimman miellyttävät. Poika ei voinut esimerkiksi käyttää ollenkaan farkkuja, koki ne epämukaviksi. Villaa hän ei sietänyt ollenkaan. Vaatteissa ei saanut olla vetoketjuja jne. Aistiherkkyys ilmeni myös kuulossa. Emme voineet mennä mihinkään tilaisuuteen missä olisi kovia ääniä. Tyttären kanssa kävin aina välillä konserteissa, mutta silloin nuoremmalle piti saada joku hoitopaikka. Lapsen isä otti kyllä lapsia mielellään, mutta ainoastaan silloin kun se sopi hänelle itselleen. Jos minä pyysin joustoa, ei ollut toivoakaan. Vielä nytkään kun lapsi on jo aikuisuuden kynnyksellä, hän ei voi tulla mihinkään tilanteisiin joissa on kovia ääniä. Kerran muistan kuinka menimme joulunavajaistapahtumaan. Vieläkin puistattaa ajatus. Ajattelin, että lapsista on kiva päästä näk...