Vähän erityisempi äiti

Olen jo aiemmin kirjoittanut kuinka vaikeaa diagnoosin etsintä on ollut. Sama pätee sekä tyttäreen että poikaan. Tytärtä pallotellaan pitkin poikin psykiatrisessa sairaanhoidossa ja hän ei tunnu saavan mitään apua. Pojan kohdalla puolestaan olemme aina saaneet apua, mutta diagnoosin etsintä oli hänenkin kohdalla todella vaikeaa. Koko varhaisen lapsuusiän pojan diagnoosina oli Laaja-alainen kehityshäiriö. Sehän ei ole mikään varsinainen diagnoosi, vaan kertoo siitä, että jotakin on jossakin pielessä. Myöhemmin se muutettiin Kontaktihäiriöksi. Autistisia piirteitä löydettiin välillä paljon, välillä vähän. Koko ajan puhuttiin, että jotakin autismin kirjoon liittyvää se varmaan on. Viimeinen Lastenlinna käynti oli 16-vuotiaana. Silloin lääkäri ensimmäistä kertaa heitti ilmoille sanan Asperger. Olin itse sen tiennyt jo vuosia aiemmin. Kaikki merkit vaan viittasivat selkeästi Aspergeriin. Ensimmäisen luokan erityisopettajakin aikoinaan sanoi, että muistuttaa niin kovasti niitä Asp...

Uusimmalla psykiatrikäynnillä tyttären tilanne taas muuttui. Nyt ei puhutakaan enää mistään epävakaasta persoonallisuushäiriöstä tai muusta vastaavasta. Nyt psykiatri onkin sitä mieltä, että tyttärellä on sama vaiva kuin pikkuveljellään. Asperger kun on perinnöllinen. Mutta tämä uusin diagnoosi on kyllä todella hatusta heitetty. Äitinä olen täysin eri mieltä. Eihän minulla lääkärin koulutusta ole, mutta olen joutunut/saanut viettää aikaa todella monen autistin ja nimenomaan Aspergerin seurassa, täysi mahdottomuus. Tytär ei kuitenkaan saanut lähetetty neuropsykologille, vaan asia jätettiin taas roikkumaan. Diagnooseja vaan heitellään ja joka kerta hänet lähetetään kotiin yhtä hämmentyneenä. Terapia alkaa sitten joskus ja töihin pitäisi palata jo parin viikon kuluttua. Aivan naurettavaa touhua. Tytär kehittyi aivan normaalisti toisin kuin veljensä, josta näki jo vauvana ettei kaikki ole kunnossa. Tyttärellä ei koskaan ole ollut aistiherkkyyttä, puheen tuotossa ja ymmärtämises...

Olen tässä nyt yrittänyt sisäistää näitä tyttäreni uusia diagnooseja. Yhäkin ihmetyttää se miksi asiaan ei olla oikeasti aikaisemmin kiinnitetty huomiota. Miksi tyttären tilanne on mennyt näin radikaaliksi, että on yrittänyt tappaa itsensä? Ihmettelen myös tätä nykyistä hoitoa. Hän käy silloin tällöin psykiatrin vastaanotolla ja tapaa lisäksi sairaanhoitajaa. Tarkoitus on etsiä joku terapiamuoto. Hän on ollut koko kesän ja alkusyksyn sairaslomalla. Useimpina päivinä hän ei pysty menemään kodin ulkopuolelle ollenkaan. Tästä huolimatta lääkäri on ilmoittanut ettei hän enää tule saamaan sairaslomaa. Töihin olisi kuulemma pakko mennä. Ihmettelen suuresti. Tyttärellä ei varmaan ole muuta mahdollisuutta kuin irtisanoa itsensä tai odottaa, että työnantaja irtisanoo hänet. En nimittäin voi nähdä sellaista tilannetta ihan lähitulevaisuudessa, että hän pystyy menemään töihin. Ymmärrän kyllä, että eihän se jatkuva sairaslomakaan mitään hyvää tee. Mutta eikö sillä terapian aloituksella...

Reilu 10 vuotta olen yrittänyt saada apua tyttäreni ongelmiin. Olemme olleet asiakkaina nuorisopsykiatrian puolella ja nyt hän on siirtynyt aikuispsykiatrian puolelle. Nuorisopuolella kaikki ongelmat laitettiin sen piikkiin, että hän on vain nuori ja masennus johtuu siitä. Yritin miljoona kertaa puhua aiheesta, että en usko sen olevan ainoa ongelma. Nyt vihdoin hän on hiljalleen saamassa oikean diagnoosin. Tai oikeammin kaksikin diagnoosia: riippuvainen persoonallisuushäiriö ja epävakaa persoonallisuushäiriö. Ehkä tässä on osittain ollut apuna hänen itsemurhayrityksensä, ottavat nyt oikeasti vakavasti. Pitääkö sitä varten vaan tehdä oikeasti jotakin niin radikaalia. Tytär voi edelleen todella huonosti. Tapasimme viikonloppuna ja häneen oli todella vaikea saada kontaktia. Montaa sanaa hän ei jaksanut sanoa. Tänään hänellä olisi psykiatrille aika, mutta en tiedä onko mennyt sinne. Hän tuntui olevan jollakin tavoin närkästynyt näistä diagnooseista. Sen verran mitä itse olen niihin p...

Ennen ensimmäiselle luokalle lähtemistä meillä oli taas Lastenlinnassa lääkäriaika. Päiväkodissa oli ollut todella hyvä ryhmä ja yksi lastentarhanopettajista lähti minun mukaani Lastenlinnan arviointikäynnin loppuraporttiin. Osittain sen vuoksi, että hän tuli puolustamaan minua jos lapsen isä heittäytyy hankalaksi. Isä kyllä tuli aina mukaan jokaiseen palaveriin, mutta hän yhä kiisti jokaisen ongelman. Hänen mielestään lapsi ei tarvinnut mitään erityisiä järjestelyitä. Kaikki "vika" oli minun päässäni. Pelkäsin hänen saavan jonkun kohtauksen jos tulisi puhe erityisjärjestelyistä koulun suhteen. Poika päätettiin laittaa ns. dysfasialuokalle. Luokka koko olisi pienempi ja opettajan lisäksi avustajana toimi toinen erityisopettaja. Oppilaita oli muistaakseni 8 kappaletta. Saimme myös Lastenlinnasta lapun, joka takaisi pojalle koulukyydityksen taksilla. Onneksi isä ei lopulta laittanut ollenkaan vastaan. Lastenlinnasta sanottiin, että poika todennäköisesti ei oppisi lu...