Vähän erityisempi äiti

Vihdoin ja viimein tyttäreni tajusi itse, että hänen ystävyyssuhteensa ei ollut ihan terve. Tästä sitten seurasikin uudenlaisia ongelmia. Tytöt olivat keskenään tehneet vähän yhtä ja toista ja nyt tämä toinen tyttö yritti kiristää minun tytärtäni. Uhkaili kertovansa vaikka mitä asioita. Onneksi minun ja tyttäreni välit olivat jo menneet parempaan suuntaan ja tyttäreni uskoutui minulle. Tyttärestäni leviteltiin vaikka mitä huhuja. Ystävä yritti pitää huolta siitä, ettei kukaan mukaan halua olla tyttäreni ystävä. Heidän ystävyyden aikanahan minun tytär ei saanut pitää kehenkään muuhun ystävään yhteyttä. Tämä ystävä kontrolloi kaiken mahdollisen tekemisen. Sitten alkoi tulla uhkaussoittoja ja puheluita. Jouduin lopulta tekemään jopa rikosilmoituksen näistä. Viestit olivat todella uhkaavia. Seuraavana tuli pahoinpitely. Minun lapseni hakattiin. Tästäkin tein rikosilmoituksen. Myös tyttäreni uudet ystävät olivat uhattuna, heitäkin uhkailtiin väkivallalla. Tyttäreni ei uskaltan...

Vihdoin oli jotakin valoa tunnelin päässä. Tyttäreni ystävätär joutui koulukotiin, vai milä nimellä niitä paikkoja sitten kutsutaankaan. Viime päivityksessä kerroin, että olin valmis vaikka tarvittaessa antaa oman tyttäreni huostaan jos sillä tavalla vaan päästäisiin eroon tuosta huonosta ystävyyssuhteesta. Voi kun olisin tuolloin tiennyt, että on olemassa diagnoosi riippuvainen persoonallisuus. Olisiko meidän ongelmat ikinä menneet siihen pisteeseen jos lapseni olisi saanut apua riittävän ajoissa. Olimme nuorisopsykiatrian polin asiakkaina, mutta koskaan siellä ei puhuttu mistään diagnoosista. Monta kertaa ehdotin, että eikö voisi tehdä jotakin arviointeja tai tutkimuksia. Vastaus oli aina, että kyseessä on ihan normaalia teini-ikäisyyteen liittyvä ongelma. Jos riittävä hoito olisi aloitettu ajoissa niin miten tyttäreni voisi tällä hetkellä? Olisiko hänen tarvinnut tarttua niin järkyttävään asiaan kuin itsemurhan yrittämiseen? Vai olisko varhaisen diagnoosin antamisesta lopulta ollu...

Tyttäreni oli enemmän ja enemmän riippuvainen ystävästään. Hän ei osannut tehdä mitään ilman ystävää. Ystävän piti olla ainakin puhelimen päässä koko ajan. Tytär olisi mennyt jopa suihkuun niin, että puhelin oli mukana kaiutin päällä. Aloin olemaan enemmän ja enemmän huolissani. Koulu ei maistunut ollenkaan ja poissaoloja kertyi lisää ja lisää. Tilanne alkoi olla sellainen, että poissaolo tunteja oli enemmän kuin läsnäolo tunteja. Koulu suhtautui näihin kuitenkin yllättävän hyvin. Yritin parhaani mukaan rajoittaa tuota ystävyyssuhdetta. Turhaan. Mitä enemmän laitoin rajoituksia, sen vaikeammaksi tilanne meni. Jos en antanut lähteä ulos, tytär odotti että nukumme ja häipyi siinä vaiheessa viimeistään. Minun olisi pitänyt olla täysipainoisesti kotona ja valveilla 24 tuntia vuorokaudessa. Sitten tapahtui jotakin dramaattista. En enää muista mistä syystä olin antanut sillä kertaa arestia. Sain tietää, että tytöt suunnittelevat minun myrkyttämistä. Tämän kuulin tyttäreni ystävättä...

Noin viikon katoamisen jälkeen lapset lopulta löytyvät. Todellisuudessa he olivat koko ajan olleet tyttäreni poikaystävän perheessä. En enää muista mistä saimme paikan selville. Joka tapauksessa lähdimme yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa hakemaan lapsia kotiin. Poliisitkin taisivat olla mukana. Tämän majoittavan perheen äitihän oli minulle aluksi väittänyt, ettei tiedä missä tyttäreni on. Hän vetosi siihen, että sairaanhoitajana tekee vuorotöitä ja hän ei voi tietää keitä hänen vuorojensa aikana on heidän kodissaan. No tytöt olivat tuolla viikon verran yötä päivää. Tuskin hän niin kauan oli töissä. Perheen isä oli käynyt ostamassa koko porukalle alkoholia. Jälkikäteen ajatellen olisi varmaan voinut nostaa heitä kohtaan joku syyte. Ilmoittaa poliisille siitä, että aikuinen mies tarjoaa lapsille alkoholia. Olin kuitenkin siinä vaiheessa niin shokissa, etten tiennyt miten toimia.