Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

Äitiys

Kuva
Välillä sitä miettii, että miten itse on vielä (ainakin suhteellisen) täysipäinen. On meidän elämä ollut aikamoista myllerrystä. Kun nuorimmaisen lapsuuden pahimmista ongelmista päästiin yli niin alkoi vanhemman teini-iän ongelmat. Tuntuu, ettei meillä ole ollut yhtään rauhallista vuotta. Haasteita on aina ollut enemmän ja vähemmän, mutta sitten taas toisaalta on ollut lukemattomat määrät onnellisia ja ihania hetkiä. Kaikista ongelmista huolimatta olen saanut kasvatettua kaksi ihanaa lasta, jotka ovat kumpikin empaattisia ja toiset ihmiset huomioonottavia. Empaattisempia lapsia saa hakea. Olen saanut opetettua heidät kunnioittamaan toisia ihmisiä riippumatta siitä millaisia he ovat. Molemmat lapset myös kunnioittavat luontoa ja sen monimuotoisuutta. Jossain olen siis onnistunutkin.

Valoa tunnelin päässä

Kuva
Oliskohan kerrankin vähän valoa tunnelin päässä. Tytär tuntuu voivan tällä hetkellä ainakin vähän paremmin. Hän on huomattavasti aurinkoisempi kuin pitkään aikaan. Huonojakin päiviä toki on, mutta niitä on vähemmän kuin aikaisemmin. Pojan paniikkikohtaukset ovat pysyneet poissa. Meillä on kohta aihetta juhlaan. Poika valmistuu ammattikoulusta. Samainen poika jolle aikoinaan Lastenlinnassa suositeltiin harjaantumiskoulua ja kokonaan mukautettua opetusta. Nyt hän on nuori mies ja on valmistumassa ammattiin, loistavin arvosanoin. Toki koulu on ollut erityisammattioppilaitos, sama kai se on mistä sen tutkinnon saa. Nyt pitäisi alkaa suunnittelemaan pieniä juhlia.