Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

Mulla on kaikki hyvin

Kuva
Mulla on kaikki hyvin. Näin tyttärelläni on ollut tapana aina vastata. Jokaiseen mitä sinulle kuuluu kysymykseen vastauksena oli: "Hyvää." "Mulle kuuluu hyvää." "Mulla on kaikki hyvin". Ja samaan aikaan näki, että asiat ei todellakaan ole hyvin. Tai no, pakko myöntää, että äitinä pitkään jaksoinkin uskoa, että asiat oli hyvin. Miten koulussa menee? "Hyvin". Ja todellisuudessa lapsi oli lintsannut siinä vaiheessa kuukausi kaupalla tietyiltä oppitunneilta paniikkikohtausten vuoksi. Olimme muuttaneet ja tytär oli vaihtanut koulua. Minulle ei lähetetty Wilma-tunnuksia, eikä kukaan myöskään ottanut minuun mitään yhteyttä. Ei ennen kuin joulun jälkeen, jolloin terveydenhoitaja soitti ja ilmoitti tekevänsä meistä lastensuojeluilmoituksen. Alkuun olin todella järkyttynyt. Lastensuojeluilmoitus? Meistä? Miksi? Loppupeleissä olen todella kiitollinen tuolle terveydenhoitajalle, joka oli ainoa joka siitä koulusta vaivautui ottamaan yhteyttä. Lasta its

Hyvää joulua

Kuva
En ole vähään aikaan jaksanut päivittää blogia. Tänne ei kuulu oikeastaan mitään varsinaisesti uutta. Poika on pitkin syksyä käynyt lääärissä/psykologilla ja yrittää saada itselleen jotakin diagnoosia ja sitä kautta C-paperit armeijaa varten. Tyttökin voi suhteellisen hyvin. Kirjoittelen joulun jälkeen tarkempia kuulumisia. Oikein lämpöisää joulua jokaiselle lukijalle!