Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2019.

Ikuinen leima otsassa?

Kuva
Poika on nyt talven ajan käynyt säännöllisisä tutkimuksissa. Toiveenaan viimein saada se diagnoosi. Salaa isältään. Isänsä mielestä pojassa ei yhä ole mitään vikaa. Ainoa vika mikä pojassa on, on asennevika. Minä taas näen pojan äärimmäisen hyvin asennoituneena tilanteeseensa. Hän tiedostaa asiat missä on ongelmia ja missä hän puolestaan on hyvä. Diagnoosin kautta hän toivoo saavansa selityksen kaikille oireilleen, ja sitä kautta myös ehkä jotakin apua. Hän voi löytää myös vertaistukea. Toisista ihmisistä joilla on samanlaisia ongelmia. Isänsä mielestä diagnoosi olisi ikuinen leima otsaan. Ja eihän sitä edes tarvita, koska poika on asenneongelmaa huomioon ottamatta täysin normaali. Minulle poika tulee aina olemaan ihan yhtä normaali itsensä on hänellä diagnoosia tai ei. Mutta jos diagnoosista on jotakin hyötyä pojalle niin se on vaan hyvä asia. Eniten tässä harmittaa, että hän joutuu salaamaan käynnit isältään.

Luopumista ja pelkoa

Kuva
En ole uskaltanut tarttua tähän aiheeseen ennen kuin vasta nyt. Meidän koko syksy oli täynnä epätoivoa ja pelkoa, luopumista. Tyttärelläni on kaksi kissaa. Toinen kissa sairastui alkusyksyllä. Aika nopeasti saimme tiedon, että kissa tulee kuolemaan. Kissat ovat tyttärelleni koko elämä. Olin varma, että hän tulee romahtamaan ihan totaalisesti. Pelkäsin, että kerrankin saavutettu hyvä jakso tulee loppumaan kuin seinään. Elin päivä kerrallaan ja pelkäsin, että hän tekee itselleen jotakin. Hänellähän on takana itsemurhayritys. Taustalla on ollut myös viiltelyä, senkin pelkäsin lisääntyvän. Viime aikoina kun olemme tavanneet, hänellä ei ole ollut näkyvillä kuin vanhoja arpia viiltelystä. Nyt olin ihan varma, että hänen kätensä ovat taas veressä. Eläinlääkäri antoi arvioin, että kissalla on elinikää noin kuukauden verran. Kolme viikkoa kissa sitten sinnitteli. Tytär hoiti häntä viimeisen päälle hyvin. Ei jättänyt kissaa hetkeksikään yksin. Kävi ainoastaan pakollisissa terapioissa ja