Vähän erityisempi äiti

Jokin aika sitten kerroin, että assi-poikani on alkanut saamaan paniikkikohtauksia ja olin niistä todella huolissani. Hän oli saanut kohtauksen kolmena peräkkäisenä päivänä. Ennätin jo käydä vaikka mitä asioita mielessäni. Ajattelin, että näinköhän hän saa viimeisteltyä tutkintonsa. Miten käy tulevan siviilipalveluksen jne. Tyttären paniikkihäiriö vaikutti elämään niin paljon, että koulu oli pakko lopettaa kesken. No poika oli itse tarttunut asiaan. Ensimmäinen kohtaus oli torstaina. Seuraavana maanantaina hän oli mennyt koulun terveydenhoitajan vastaanotolle puhumaan asiasta. Olivat käyneet hyvän keskustelun ja tehneet suunnitelmia. Oli ollut puhetta psykologilla käynnistä ja jos psykologi käynnit eivät auttaisi niin sitten pitäisi mennä psykiatrille ja miettiä mahdollista lääkitystä jne. Poika itse kertoi, että tuon keskustelun jälkeen hänelle oli jäänyt todella hyvä olo. Hän oli myös kertonut asiasta opettajilleen. Ja erityiskoulussa asiaan oli suhtauduttu hyvin. Aivan toise

Pojallani on siis Aspergerin syndrooma, tai AS kuten hän itse sitä kutsuu. Ajattelin tässä postauksessa vähän avata sitä, mikä aspergerin syndrooma on. Aspergerin oireyhtymä kuuluu autisminkirjoon liittyviin kehityshäiriöihin. Meidän tapauksessa diagnoosi tuli vasta ihan aikuisuuden kynnyksellä. Sitä ennen diagnoosi oli ollut laaja-alainen kehityshäiriö ja siinä oli erikseen maininta autisminkirjoon kuuluvista piirteistä. Aspergeriin liittyy enemmän ja vähemmän ongelmia. Minun poikani on aika rajatapaus ja ongelmat ovat suhteellisen lieviä. Joku muu aspergeria sairastava voi olla todella vaikeasti vammainen. Oma poikani tulee todennäköisesti pärjäämään elämässään suhteellisen hyvin ihan pienellä tuella. Toisaalta on asseja, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista tukea. AS-henkilöllä on yleensä poikkeavuuksia stressinsietokyvyssä, vuosikausirytmissä ja muistitoiminnoissa. Omalla lapsellani on ilmiömäinen muisti. Hänelle riittää, että hän kuulee kerran jonkin asian ja se painuu mielee

Minun Asperger-poika on siis alkanut saamaan paniikkikohtauksia. Asia tuli minulle jotenkin ihan puskista. Pojalla on Aspergerin kautta omat ongelmansa, mutta hänen mielenterveytensä on aina ollut todella hyvällä tolalla. Hän on itsevarma ja rohkea poika. Aina positiivinen. Isän reaktio pojan paniikkikohtauksiin oli odotettavissa. Isä totta kai tapansa mukaan ummistaa silmänsä kokonaan. Ei pojalla mitään paniikkikohtauksia ole ollut. Kaikki on vaan kuvitelmaa. On ihan normaalia, että on stressiä ja poika ylireagoi omaan oloonsa. Poika ei ollut suoraan uskaltanut kertoa isälleen ensimmäisestä kohtauksesta. Hän oli laittanut isälleen tekstarin, kertonut mitä oli tapahtunut ja pyytänyt, että voitaisiinko illalla puhua tarkemmin asiasta. No isä ei koskaan sen jälkeen ole palannut asiaan. Todella surullista, että isä ei suostu uskomaan poikaansa. Minä tunnen poikani niin hyvin, ettei hän todellakaan valehtele tai edes liioittele tällaista asiaa. Sama asia toistuu kerta kerran jälk

Äiti on vähän väsynyt tänään, tai oikeastaan ihan helvetin väsynyt. Joiltakin osilta tyttären asiat on saatu viime aikoina paremmalle tolalle. Mutta eipä pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Nyt poika on alkanut saamaan paniikkikohtauksia. Sydän meinasi revetä kun kuulin asiasta. Pojallahan on Asperger ja sen myötä meillä on ollut yhtä sun toista ongelmaa vuosien varrella. Mutta hän on aina ollut hyväntuulinen ja positiivinen ihminen. Itse asiassa suorastaan yltiöpositiivinen. Hän ei ole juuri koskaan mitään pelännyt. Nämä paniikkioireet tuli kyllä ihan puskista. En todellakaan osannut odottaa mitään tämän kaltaista. Ainoa ajatus päässäni juuri nyt on se, että tämä on liikaa. Miksi yhtä perhettä kohdellaan tällä tavalla. Eikö ihan oikeasti voisi olla edes hetken aikaa vähän rauhallisempaa. Niin, että kumpikin lapsista voi hyvin. Mistä ihmeestä näitä ongelmia oikein kerääntyy juuri meille. Kolme paniikkikohtausta kolmena perättäisenä päivänä. Kaksi niistä tapahtui koulussa ja y

Olen nyt useamman kirjoituksen kirjoittanut tyttäreni ensimmäisestä ystävyyssuhteesta, jossa oli nähtävissä tämä hänen diagnoosinsa riippuvainen persoonallisuus. Sitä ennen en koskaan huomannut mitään vastaavaa. Kaikissa aiemmissa ystävyyssuhteissa suhde tuntui olleen suhteellisen tasapuolinen. Mutta kun tuo juttu sai alkunsa niin eihän se toki jäänyt viimeiseksi. Aina säännöllisesti on aina tullut joku uusi suhde, välillä se on ollut ystävätär, välillä poikaystävä. Aina uuden suhteen myötä vanha suhde katkeaa. Ihan kuin tyttäreni ei voisi olla kuin yhden ihmisen ystävä kerrallaan. Vai onko hän vaan aina ajautunut uudelleen samanlaisiin suhteisiin kuin tämä ensimmäinen suhde oli ollut. Tämä ensimmäinen ystävätärhän oli kaikin keinoin käyttänyt hyväkseen sitä, että tyttäreni oli hänestä riippuvainen. Hänhän ei sallinut tyttäreni olevan tekemisissä kenenkään toisen kanssa, ja tämä koski myös vanhempia. Joka tapauksessa hyvää oli sentään se, että minä sain taas muodostettua ih