Vähän erityisempi äiti

Tytär on voinut pitkin kevättä todella todella huonosti. Kesäkuun alusta hän joutui jäämään sairaslomalle ja näillä näkyminen sairasloma jatkuu ainakin heinäkuun loppuun. Viikko ennen juhannusta hän sai masennuslääkkeet, ja sen jälkeen kunto romahti vielä enemmän. Sehän on ihan normaalia, että masennuslääkkeet tekee aluksi huonon olon. Mutta hän sai aivan kamalat sivuvaikutukset. Ei pystynyt olemaan ollenkaan paikallaan. Hänelle tuli lisäksi pahoinvointia ja olikin joutunut oksentamaan useamman kerran. Ahdistuneisuus oli jotakin ihan hirveää, hänen teki mm. mieli viillellä itseään. Ja kaiken kruunasi harhat. Hän näki mm. kotona sisällään käärmeitä. Ja nämä kaikki oireet tuli kolmen päivän lääkityksen jälkeen. Hänen oli aivan pakko lopettaa lääke kesken. Lopettamisen jälkeen meni melkein viikko ennen kuin elämä palautui edes vähän normaaliksi. Nyt hänellä on kokeilussa joku toinen lääke. Täytyy vaan toivoa, että tämä uusi lääke olisi vähän enemmän soveltuva. Sairasloma on kuit

Tytär oli 5 vuotias ja poika 3 vuotias. Meillä meni ihan hyvin. Elämä ei välttämättä ollut ihan helppoa, mutta pärjättiin ihan ok. Nuorempi puhui epäselvästi, mutta kehitystä kuitenkin tapahtui koko ajan. Minä olin ollut yksivuotistarkastuksen jälkeen helpottunut, jos kerran sairaalan lastentautien ylilääkärikin oli jo todennut, että lapsella on kaikki hyvin. Sitten kaikki muuttuikin rytinällä. Päiväkodista otettiin yhteyttä ja haluttiin keskustella. He halusivat, että kiertävä erityislastentarhanopettaja tulee tapaamaan poikaa. Päiväkoti oli huolissaan pojan käytöksestä. Minusta tuntui kuin olisi heitetty märkä rätti naamalle. Asia oli todella vaikea hyväksyä. Muistan olleeni suorastaan vihainen. Olimme ihan lähiaikoina muuttaneet ja lapset olivat vaihtaneet päiväkotiryhmää. Ajattelin mielessäni, että päiväkoti vaan keksii näitä asioita. Heillä on jotakin meidän perhettä vastaan. Asiat lähtivät rullaamaan eteenpäin. Ensin tuli lähete puheterapeutille. Puheterapeutti oli sitä m

Lääkärin tarkastuksen jälkeen olin helpottunut. Ihan kuin iso kivi olisi tippunut sydämeltä. Meillä on terve poika, ja terve tyttö. Mitä väliä siitä, jos nuorimmainen kehittyykin omaan tahtiinsa. Kyllä se kehitys sieltä hiljalleen tulee. Isosisko ei osannut sanoa R-kirjainta. Sen sijaan hän puhui vuoden ja 2 kuukauden isässä täydellisiä ja selkeitä lauseita. Pikkuveli puhui epäselvästi, mutta jos hän jotain osasi sanoa se oli R-kirjain. Se tuli täydellisesti. Muistan kuinka sisarukset istuivat ruokapöydän ääressä. Toinen 1,5 vuotias ja toinen 3,5 vuotias. Pikkuveli kiusasi siskoaan hokemalla r-kirjainta peräjälkeen. Isosisko oli jo reilun vuoden ikäisenä suunnitellut plesidentin uraa, puhui kuin Runebergi konsanaan. Nuorempi sen sijaan korvasi ärrällä vähän kaiken mahdollisen. Pallo esim. oli parro, pöllö oli pörrö jne. Hiljalleen me kuitenkin kaikki opimme ymmärtämään tärkeimmät lauseet. Nuorimies sai yhä säännöllisesti raivareita ja minulla ei ollut mitään tajua, että se jo

Vauva kasvoi ja äidin huoli myös kasvoi. Kaikkien muiden vauvat tuntuivat kehittyvän täysin eri tahtiin. Minun vauva tyytyi vaan istumaan ja katsomaan mitä muut tekevät. Hän ei myöskään ottanut mitään kontaktia muihin meihin perheenjäseniin. Isosiskon leikkejä hän saattoi seurata tunti kausia onnellinen hymy huulillaan. Yksivuotiastarkastus oli sairaalassa kun vauva oli lasketun ajan mukaan 1 vuotta. Olin varma, että lääkäri tulee sanomaan lapsen olevan jotenkin sairas. Vuoden ikäisenä vauva juuri ja juuri osasi seistä tukea vasten, kaikki muu liikkuminen oli vielä ihan työn alla. Konttaamaan hän oli oppinut omalla erikoisella tavallaan, hän käveli niin sanottua karhunkävelyä. Pelonsekaisin tuntein menimme lääkäriin. Lääkäri tutki pojan ja totesi, että terve ja hyvin kehittynyt lapsi. Lääkäri otti vauvaa käsistä kiinni ja kuin ihmeen kautta vauva jäi seisomaan tuen varassa. Lääkäri totesi, että tähän osaa jo seistäkin. En tiedä mitä tapahtui, jähmettyikö vauva jotenkin kauh

Vauva oli ollut meillä vajaan kuukauden, kun saimme luvan lopettaa keskostipat. Minulla olisi nyt siis mahdollisuus yrittää imettämistä. Kovin epävarmana päätin kokeilla, olin varma etten onnistu siinä. Vauva tarttui ahnaasti kiinni rintaan ja viettikin siellä seuraavat puoli vuotta. Lisämaitoa ei tarvinnut antaa enää ollenkaan. En olisi voinut uskoa, että kahden kuukauden silloin tällöin tapahtuneen pumppauksen jälkeen minulla oli vielä riittävästi maitoa jäljellä, mutta näin vain kävi. Vauva kehittyi hitaasti, mutta siitä asiasta oli jo varoiteltu sairaalassa Minua oli muistutettu, että vauvaa tulee oppimaan asiat noin kuukautta myöhemmin. Ensimmäinen hymy tuli 2 kuukauden iässä. Ristiäisissä hän hymyili leveästi isoisoäidilleen, mutta sen jälkeen meni vielä lähes 2 viikkoa ennen kuin hän hymyili kenellekään muulle. Vauva oli itse hyväntuulisuus, ainakin silloin kun asiat menivät hänen mielestään oikein. Ajattelin aina, että onpa vaan helppo vauva kun hän viihtyi niin hyvin i