Luopumista ja pelkoa
En ole uskaltanut tarttua tähän aiheeseen ennen kuin vasta nyt. Meidän koko syksy oli täynnä epätoivoa ja pelkoa, luopumista. Tyttärelläni on kaksi kissaa. Toinen kissa sairastui alkusyksyllä. Aika nopeasti saimme tiedon, että kissa tulee kuolemaan.
Kissat ovat tyttärelleni koko elämä. Olin varma, että hän tulee romahtamaan ihan totaalisesti. Pelkäsin, että kerrankin saavutettu hyvä jakso tulee loppumaan kuin seinään. Elin päivä kerrallaan ja pelkäsin, että hän tekee itselleen jotakin. Hänellähän on takana itsemurhayritys.
Taustalla on ollut myös viiltelyä, senkin pelkäsin lisääntyvän. Viime aikoina kun olemme tavanneet, hänellä ei ole ollut näkyvillä kuin vanhoja arpia viiltelystä. Nyt olin ihan varma, että hänen kätensä ovat taas veressä.
Eläinlääkäri antoi arvioin, että kissalla on elinikää noin kuukauden verran. Kolme viikkoa kissa sitten sinnitteli. Tytär hoiti häntä viimeisen päälle hyvin. Ei jättänyt kissaa hetkeksikään yksin. Kävi ainoastaan pakollisissa terapioissa ja muutaman lyhyen vierailun kavereillaan. Muuten hän eli kissan kanssa, jätti pitkiä hyvästejä.
Olin mukana eläinlääkärissä. Niin ikävä tilanne kuin rakkaan eläimen lopettaminen on, niin eläinlääkäri osasi tehdä siitä suhteellisen siedettävän tilanteen. Tyttöni piti kissaa sylissä ihan viimeiseen hetkeen asti. Kissa nukahti rauhallisesti ikiuneen. Oman pääni sisältä sen sijaan kuului kamala huuto. Lapseni oli selvinnyt nämä viimeiset viikot suhteellisen hyvin, mutta mitä tapahtuu kun vien hänet kotiinsa.
Tytär halusi jäädä yksin kotiin. Minua pelotti ihan hirveästi. Olisin halunnut jäädä hänen luokseen yöksi, mutta pakko minun oli tehdä niin kuin lapseni halusi. Kauhuissani jätin hänet kotiinsa. Kerroin kyllä, että minulle voi soittaa vaikka yöllä. Tulen vaikka keskellä yötä takaisin jos hän haluaa. Odotin puhelimen soivan koko yön. Joko, että hän soittaa apua tai, että minulle soittaa poliisi tai lääkäri.
Päivä kerrallaan hän kuitenkin sinnitteli eteenpäin. Päällisin puolin kaikki tuntuu olevan hyvin. Toivon, että niin on myös oikeasti. Ettei hän vaan esitä urheaa. Onneksi hänellä on toinen kissa, se auttaa varmasti edes vähän surutyössä.
Kissat ovat tyttärelleni koko elämä. Olin varma, että hän tulee romahtamaan ihan totaalisesti. Pelkäsin, että kerrankin saavutettu hyvä jakso tulee loppumaan kuin seinään. Elin päivä kerrallaan ja pelkäsin, että hän tekee itselleen jotakin. Hänellähän on takana itsemurhayritys.
Taustalla on ollut myös viiltelyä, senkin pelkäsin lisääntyvän. Viime aikoina kun olemme tavanneet, hänellä ei ole ollut näkyvillä kuin vanhoja arpia viiltelystä. Nyt olin ihan varma, että hänen kätensä ovat taas veressä.
Eläinlääkäri antoi arvioin, että kissalla on elinikää noin kuukauden verran. Kolme viikkoa kissa sitten sinnitteli. Tytär hoiti häntä viimeisen päälle hyvin. Ei jättänyt kissaa hetkeksikään yksin. Kävi ainoastaan pakollisissa terapioissa ja muutaman lyhyen vierailun kavereillaan. Muuten hän eli kissan kanssa, jätti pitkiä hyvästejä.
Olin mukana eläinlääkärissä. Niin ikävä tilanne kuin rakkaan eläimen lopettaminen on, niin eläinlääkäri osasi tehdä siitä suhteellisen siedettävän tilanteen. Tyttöni piti kissaa sylissä ihan viimeiseen hetkeen asti. Kissa nukahti rauhallisesti ikiuneen. Oman pääni sisältä sen sijaan kuului kamala huuto. Lapseni oli selvinnyt nämä viimeiset viikot suhteellisen hyvin, mutta mitä tapahtuu kun vien hänet kotiinsa.
Tytär halusi jäädä yksin kotiin. Minua pelotti ihan hirveästi. Olisin halunnut jäädä hänen luokseen yöksi, mutta pakko minun oli tehdä niin kuin lapseni halusi. Kauhuissani jätin hänet kotiinsa. Kerroin kyllä, että minulle voi soittaa vaikka yöllä. Tulen vaikka keskellä yötä takaisin jos hän haluaa. Odotin puhelimen soivan koko yön. Joko, että hän soittaa apua tai, että minulle soittaa poliisi tai lääkäri.
Päivä kerrallaan hän kuitenkin sinnitteli eteenpäin. Päällisin puolin kaikki tuntuu olevan hyvin. Toivon, että niin on myös oikeasti. Ettei hän vaan esitä urheaa. Onneksi hänellä on toinen kissa, se auttaa varmasti edes vähän surutyössä.
Kommentit
Lähetä kommentti