Ikuinen leima otsassa?

Poika on nyt talven ajan käynyt säännöllisisä tutkimuksissa. Toiveenaan viimein saada se diagnoosi. Salaa isältään. Isänsä mielestä pojassa ei yhä ole mitään vikaa. Ainoa vika mikä pojassa on, on asennevika. Minä taas näen pojan äärimmäisen hyvin asennoituneena tilanteeseensa.

Hän tiedostaa asiat missä on ongelmia ja missä hän puolestaan on hyvä. Diagnoosin kautta hän toivoo saavansa selityksen kaikille oireilleen, ja sitä kautta myös ehkä jotakin apua. Hän voi löytää myös vertaistukea. Toisista ihmisistä joilla on samanlaisia ongelmia.

Isänsä mielestä diagnoosi olisi ikuinen leima otsaan. Ja eihän sitä edes tarvita, koska poika on asenneongelmaa huomioon ottamatta täysin normaali. Minulle poika tulee aina olemaan ihan yhtä normaali itsensä on hänellä diagnoosia tai ei. Mutta jos diagnoosista on jotakin hyötyä pojalle niin se on vaan hyvä asia. Eniten tässä harmittaa, että hän joutuu salaamaan käynnit isältään.