Aistiherkkyys
Aistiherkkyys vaikutti myös meidän elämään todella paljon. Lapsen vaatteiden tuli olla tietynlaisia. Ensinnäkin motoristen ongelmien vuoksi vaatteiden tuli olla helposti puettavia, mutta niiden piti myös olla mahdollisimman miellyttävät. Poika ei voinut esimerkiksi käyttää ollenkaan farkkuja, koki ne epämukaviksi. Villaa hän ei sietänyt ollenkaan. Vaatteissa ei saanut olla vetoketjuja jne.
Aistiherkkyys ilmeni myös kuulossa. Emme voineet mennä mihinkään tilaisuuteen missä olisi kovia ääniä. Tyttären kanssa kävin aina välillä konserteissa, mutta silloin nuoremmalle piti saada joku hoitopaikka. Lapsen isä otti kyllä lapsia mielellään, mutta ainoastaan silloin kun se sopi hänelle itselleen. Jos minä pyysin joustoa, ei ollut toivoakaan. Vielä nytkään kun lapsi on jo aikuisuuden kynnyksellä, hän ei voi tulla mihinkään tilanteisiin joissa on kovia ääniä.
Kerran muistan kuinka menimme joulunavajaistapahtumaan. Vieläkin puistattaa ajatus. Ajattelin, että lapsista on kiva päästä näkemään joulupukki. Samaan aikaan vaan oli liikkeellä kaikki muutkin meidän paikkakuntalaiset ja ihan kamala taustameteli. Meidän oli pakko vaan lähteä kotiin ja jättää joulupukki näkemättä. Näissä tilanteissa aina säälitti isosiskon puolesta. Hän menetti paljon asioita sen vuoksi, että pikkuveli on erilainen.
Muistan myös kerran kun olimme käymässä Porvoossa vanhassa kaupungissa. Löysimme kiva kahvilan ja menimme sinne lasten kanssa. Kahvilassa oli paljon tauluja, joissa oli lasikehykset. Jäi kahvit juomatta, koska taulut heijastivat jotakin valoa pojan silmiin. Hän huusi suoraa huutoa niin kauan kun olimme kahvilassa.
Päiväkodissa lapset joutuivat kulkemaan välillä keittiötilojen ohi. Minun pojaltani se ei onnistunut. Keittiöstä tuli liikaa meteliä ja hän sai raivokohtauksen. Päiväkodin henkilökunta järjesti asian niin, että poika ei joutunut kävelemään lähelle keittiötä. Myöhemmin koulussa hän kärsi taustameluista. Siellä hänellä saattoi välillä olla käytössään korvatulpat, jotka auttoivat suurimpaan taustameluun.
Aika usein sitä toivoi, että elämä olisi erilaista. Että edes joskus voisi tehdä jotain ekstempore ilman monen päivän suunnitelmia ja miettimisiä milloin mihinkin voisi mennä vai voimmeko mennä ollenkaan. Onneksi aistiherkkyydet ovat vähentyneet vuosien varrella.
Aistiherkkyys ilmeni myös kuulossa. Emme voineet mennä mihinkään tilaisuuteen missä olisi kovia ääniä. Tyttären kanssa kävin aina välillä konserteissa, mutta silloin nuoremmalle piti saada joku hoitopaikka. Lapsen isä otti kyllä lapsia mielellään, mutta ainoastaan silloin kun se sopi hänelle itselleen. Jos minä pyysin joustoa, ei ollut toivoakaan. Vielä nytkään kun lapsi on jo aikuisuuden kynnyksellä, hän ei voi tulla mihinkään tilanteisiin joissa on kovia ääniä.
Kerran muistan kuinka menimme joulunavajaistapahtumaan. Vieläkin puistattaa ajatus. Ajattelin, että lapsista on kiva päästä näkemään joulupukki. Samaan aikaan vaan oli liikkeellä kaikki muutkin meidän paikkakuntalaiset ja ihan kamala taustameteli. Meidän oli pakko vaan lähteä kotiin ja jättää joulupukki näkemättä. Näissä tilanteissa aina säälitti isosiskon puolesta. Hän menetti paljon asioita sen vuoksi, että pikkuveli on erilainen.
Muistan myös kerran kun olimme käymässä Porvoossa vanhassa kaupungissa. Löysimme kiva kahvilan ja menimme sinne lasten kanssa. Kahvilassa oli paljon tauluja, joissa oli lasikehykset. Jäi kahvit juomatta, koska taulut heijastivat jotakin valoa pojan silmiin. Hän huusi suoraa huutoa niin kauan kun olimme kahvilassa.
Päiväkodissa lapset joutuivat kulkemaan välillä keittiötilojen ohi. Minun pojaltani se ei onnistunut. Keittiöstä tuli liikaa meteliä ja hän sai raivokohtauksen. Päiväkodin henkilökunta järjesti asian niin, että poika ei joutunut kävelemään lähelle keittiötä. Myöhemmin koulussa hän kärsi taustameluista. Siellä hänellä saattoi välillä olla käytössään korvatulpat, jotka auttoivat suurimpaan taustameluun.
Aika usein sitä toivoi, että elämä olisi erilaista. Että edes joskus voisi tehdä jotain ekstempore ilman monen päivän suunnitelmia ja miettimisiä milloin mihinkin voisi mennä vai voimmeko mennä ollenkaan. Onneksi aistiherkkyydet ovat vähentyneet vuosien varrella.
Tutulta kuulostaa.. Meillä esikoisella tunto-,kuulo-, haju- ja makuyliherkkyydet ja lisäksi aistii herkästi muiden mielialoja ja reagoi niihin. Vaikuttavat koko perheen arkeen ja juhlaan ja yleensä niin että pitää jättää lähtemättä, laittaa vain tiettyjä ruokia, rajoittaa kyläilyjä ja kavereita ja pienemmätkin oppineet olemaan hissuksiin kun isosisko on kuormittunut. Jatkuvaa luovimista ja kuulostelua.
VastaaPoistaNiin kyllähän se on aikamoista luovimista. Meillä onneksi tilanne on vuosien varrella mennyt vähän parempaan suuntaan. Voimia teidänkin perheelle.
Poista