Isku päähän
Tässä on aihe josta en ole koskaan uskaltanut kirjoittaa, tai oikeastaan kehdannut kirjoittaa. Aihe on todella kipeä minulle. Monesti olen miettinyt onko tällä asialla ollut vaikutusta siihen, että tyttärelläni on niin paljon ongelmia mielenterveydessä. Voiko hänen epävakaa persoonallisuushäiriö johtua tästä asiasta.
Tytär oli noin kuukauden ikäinen. Ehkä hitusen enemmän, mutta ei paljon. Muistan, että hänet oli jo kastettu. Ristiäiset oli kolmen viikon ikäisenä. Lapsemme oli yleensä aina tosi hyvän tuulinen. Hän ei juuri itkeskellyt. Meillä ei ollut mitään koliikkeja. Hän ei myöskään valvottanut meitä öisin. Heräsin 1-2 kertaa yössä syömään ja jatkoi tyytyväisenä unia. Vauva oli siis hyvinkin helppohoitoinen tapaus.
Vietimme normaalia iltaa kotona. Katselimme televisiota ja vauva oli babysitterissä olohuoneen lattialla. Vauva alkoi jotakin kitisemään ja lapsen isä hermostui siitä. Hän nosti vauvan ylös sitteristä aika vauhdikkaasti, kysyi "Mitä sinä nyt kitiset" ja nostohetkellä vauvan pää jysähti olohuoneen sohvapöydän reunaan. Muistan yhä tuon kolahduksen äänen. Miltä kuulostaa kun vauvan pää iskeytyy pöytään. Miltä se itku kuulosti.
Ryntäsin katsomaan. Pöydän reuna oli aika terävä ja siitä jäi viillon jälki päähän. Pienen hetken ajattelin, että kohta päästä suihkuaa verta. Tarvitsemme ambulanssin. Ryntäsin seuraavaksi hakemaan pyyheliinaa. Verta ei kuitenkaan vuotanut ollenkaan. Lapsen isä hoki vaan uudestaan ja uudestaan ettei ollut tarkoittanut satuttaa.
Mietimme päivystykseen lähtöä. Verta ei vuotanut ja vauva vaikutti virkeältä. Hän ei menettänyt hetkeksikään tajua. Ajattelin mielessäni, että jos lähdemme päivystykseen ja kerron mitä on tapahtunut, vauva viedään meiltä suoraan lastenkotiin. Siellä katsotaan, että vanhemmat eivät ole osanneet hoitaa lastaan. Ovat pahoinpidelleet lasta. Siellä katsotaan, että äidin olisi pitänyt tajuta ettei isä saa koskea lapseen. Äidin olisi pitänyt tietää, että isä voi aiheuttaa vahinkoa.
Tähän lyhyenä huomiona, että aikaisemmin mies ei ollut koskaan ollut väkivaltainen. Jonkinlaisia väkivaltaisia taipumuksia tuli kuitenkin myöhemmin. Tämän kertainen asia oli kuitenkin puhdas vahinko. Hyvin ajattelematon hän kyllä oli. Noin pienen vauvan kanssa pitää olla tarkka, miten kukaan voi toimia niin, että iskee vauvan pään johonkin.
Olen hoitoalalla ja osaan ensiavun antamisen. Tiedän miten päävamman saanutta pitää tarkkailla. Tarkkailin koko seuraavan yön ja seuraavan päivän onko vauvalla aivotärähdyksen oireita. Vauva kuitenkin vaikutti hyvin tyytyväiseltä.
Seuraavat viikot vauva kulki myssy päässään. Pelkäsin näyttää kenellekään, että sillä on pieni vekki päässä. Minua nolotti asia. Pelkäsin yhä, että lastensuojeluviranomaiset tulevat koska tahansa. Meillä oli yksi neuvola-aika noin kahden viikon päästä. Vauvan päässä näkyi yhä pieni viiru. Sinnekin mentiin myssy päässä ja pelkäsin joka hetki. Siinä vaiheessa viiru toki näytti siltä, että vauva olisi voinut vaikka kynnellään raapaista ihoa.
Eniten minua nolottaa se, että en ole koskaan kehdannut kertoa asiasta. Salailin asiaa. Minua nolottaa se, että jatkoin avioliittoa tämän miehen kanssa. Saimme myöhemmin vielä toisenkin lapsen. Minun olisi pitänyt jättää hänet sillä hetkellä kun hän vahingoitti lastamme.
Mitä jos isän toiminnan takia lapsella on nyt epävakaa persoonallisuushäiriö. Jos vauva sai siitä jonkin aivovamman. Olisinko voinut jotenkin estää asian. Minun olisi pitänyt itse hoitaa lasta joka hetki, eikä päästää isää koskemaan tuohon pienokaiseen.
Tytär oli noin kuukauden ikäinen. Ehkä hitusen enemmän, mutta ei paljon. Muistan, että hänet oli jo kastettu. Ristiäiset oli kolmen viikon ikäisenä. Lapsemme oli yleensä aina tosi hyvän tuulinen. Hän ei juuri itkeskellyt. Meillä ei ollut mitään koliikkeja. Hän ei myöskään valvottanut meitä öisin. Heräsin 1-2 kertaa yössä syömään ja jatkoi tyytyväisenä unia. Vauva oli siis hyvinkin helppohoitoinen tapaus.
Vietimme normaalia iltaa kotona. Katselimme televisiota ja vauva oli babysitterissä olohuoneen lattialla. Vauva alkoi jotakin kitisemään ja lapsen isä hermostui siitä. Hän nosti vauvan ylös sitteristä aika vauhdikkaasti, kysyi "Mitä sinä nyt kitiset" ja nostohetkellä vauvan pää jysähti olohuoneen sohvapöydän reunaan. Muistan yhä tuon kolahduksen äänen. Miltä kuulostaa kun vauvan pää iskeytyy pöytään. Miltä se itku kuulosti.
Ryntäsin katsomaan. Pöydän reuna oli aika terävä ja siitä jäi viillon jälki päähän. Pienen hetken ajattelin, että kohta päästä suihkuaa verta. Tarvitsemme ambulanssin. Ryntäsin seuraavaksi hakemaan pyyheliinaa. Verta ei kuitenkaan vuotanut ollenkaan. Lapsen isä hoki vaan uudestaan ja uudestaan ettei ollut tarkoittanut satuttaa.
Mietimme päivystykseen lähtöä. Verta ei vuotanut ja vauva vaikutti virkeältä. Hän ei menettänyt hetkeksikään tajua. Ajattelin mielessäni, että jos lähdemme päivystykseen ja kerron mitä on tapahtunut, vauva viedään meiltä suoraan lastenkotiin. Siellä katsotaan, että vanhemmat eivät ole osanneet hoitaa lastaan. Ovat pahoinpidelleet lasta. Siellä katsotaan, että äidin olisi pitänyt tajuta ettei isä saa koskea lapseen. Äidin olisi pitänyt tietää, että isä voi aiheuttaa vahinkoa.
Tähän lyhyenä huomiona, että aikaisemmin mies ei ollut koskaan ollut väkivaltainen. Jonkinlaisia väkivaltaisia taipumuksia tuli kuitenkin myöhemmin. Tämän kertainen asia oli kuitenkin puhdas vahinko. Hyvin ajattelematon hän kyllä oli. Noin pienen vauvan kanssa pitää olla tarkka, miten kukaan voi toimia niin, että iskee vauvan pään johonkin.
Olen hoitoalalla ja osaan ensiavun antamisen. Tiedän miten päävamman saanutta pitää tarkkailla. Tarkkailin koko seuraavan yön ja seuraavan päivän onko vauvalla aivotärähdyksen oireita. Vauva kuitenkin vaikutti hyvin tyytyväiseltä.
Seuraavat viikot vauva kulki myssy päässään. Pelkäsin näyttää kenellekään, että sillä on pieni vekki päässä. Minua nolotti asia. Pelkäsin yhä, että lastensuojeluviranomaiset tulevat koska tahansa. Meillä oli yksi neuvola-aika noin kahden viikon päästä. Vauvan päässä näkyi yhä pieni viiru. Sinnekin mentiin myssy päässä ja pelkäsin joka hetki. Siinä vaiheessa viiru toki näytti siltä, että vauva olisi voinut vaikka kynnellään raapaista ihoa.
Eniten minua nolottaa se, että en ole koskaan kehdannut kertoa asiasta. Salailin asiaa. Minua nolottaa se, että jatkoin avioliittoa tämän miehen kanssa. Saimme myöhemmin vielä toisenkin lapsen. Minun olisi pitänyt jättää hänet sillä hetkellä kun hän vahingoitti lastamme.
Mitä jos isän toiminnan takia lapsella on nyt epävakaa persoonallisuushäiriö. Jos vauva sai siitä jonkin aivovamman. Olisinko voinut jotenkin estää asian. Minun olisi pitänyt itse hoitaa lasta joka hetki, eikä päästää isää koskemaan tuohon pienokaiseen.
Minä en ole hoitoalalla, sinä olet. Mutta koska olen kaikkien alojen erityisasiantuntija ja muutenkin olen aina oikeassa niin: Unohda se kolahdus. Kun joku kertoo itselleen kipeästä aiheesta, ei pitäisi sanoa "unohda koko juttu". Mutta minä sanon. Kaikki nämä vuodet olet syytellyt itseäsi. Nyt on aika armahtaa - sinua. Mitä sinä ajattelisit ja sanoisit ihmiselle, joka kertoo vastaavasta tapauksesta? Uskoisitko, että kolaus on oikeasti voinut aiheuttaa jotain? Tuskin. Itselleen on ankarampi kuin muille. Arvelen, että jos olisit jättänyt miehen heti, et ajattelisi koko asiaa (kolausta) niin paljoa enää. Tuntuu, että tässä kietoutuu muksaus ja parisuhteen jatkaminen yhteen, ja niistä jälkimmäinen painaa mieltäsi ehkä enemmän ja saa aikaan jossittelua. En tiedä. Näitä ajatuksia vain tuli mieleeni. Joka tapauksessa: Ole armollinen itsellesi ja katso eteenpäin. Voimia.
VastaaPoistaKiitos kommentista. Enpä minä sitä kolahdusta kovin usein mieti. Onneksi. Kaiketi nimenomaan persoonallisuushäiriöön kolahdus onkin voinut vaikuttaa, mutta silloin luulisi tulleen oikea kunnon aivovamma. Sen luulisi näkyneen muussakin ja jos vauva olisi heti kolahdun jälkeen oireillut niin totta kai lääkäriin olisi menty. Kiitos joka tapauksessa voimien toivottelusta! Terv. Vähänerityisempi äiti
Poista