Aspergerin syndrooma

Pojallani on siis Aspergerin syndrooma, tai AS kuten hän itse sitä kutsuu. Ajattelin tässä postauksessa vähän avata sitä, mikä aspergerin syndrooma on. Aspergerin oireyhtymä kuuluu autisminkirjoon liittyviin kehityshäiriöihin. Meidän tapauksessa diagnoosi tuli vasta ihan aikuisuuden kynnyksellä. Sitä ennen diagnoosi oli ollut laaja-alainen kehityshäiriö ja siinä oli erikseen maininta autisminkirjoon kuuluvista piirteistä.

Aspergeriin liittyy enemmän ja vähemmän ongelmia. Minun poikani on aika rajatapaus ja ongelmat ovat suhteellisen lieviä. Joku muu aspergeria sairastava voi olla todella vaikeasti vammainen. Oma poikani tulee todennäköisesti pärjäämään elämässään suhteellisen hyvin ihan pienellä tuella. Toisaalta on asseja, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista tukea.

AS-henkilöllä on yleensä poikkeavuuksia stressinsietokyvyssä, vuosikausirytmissä ja muistitoiminnoissa. Omalla lapsellani on ilmiömäinen muisti. Hänelle riittää, että hän kuulee kerran jonkin asian ja se painuu mieleen, etenkin jos aihe on kiinnostava. Tänä päivänä kun hän on nuori aikuinen, hänen stressin sietokykynsä on jo aika hyvä. Lapsuudessa tilanne oli täysin eri. Voi kuinka monta raivaria meidän perhe joutuikaan kokemaan kun tilanne oli stressaava.

Asseilla on usein myös motorisia ongelmia. Tämä on näkynyt meidän perheen arjessa jo varhaisesta lapsuudesta lähtien, tai oikeammin ihan vauva-ajasta lähtien. Alkuun luulimme, että motoriset viivästymiset johtuivat keskosuudesta, mutta eiköhän no todennäköisemmin olleet aspergeriin liittyviä asioita. Poikani oppi kävelemään vasta noin 1,5 vuoden ikäisenä. Motorisesti kaikkein vaikeinta taisi olla pyörällä ajon opetteleminen. En enää muista koska hän oppi ajamaan pyörällä, mutta veikkaisin sen olleen joskus 1-2 luokalla.

Assit usein erottaa katsekontaktista, äänenkäytöstä, puheenilmaisusta tai muista kehonkielen poikkeavuuksista. Oma poikani puhuu välillä erittäin kimeällä äänellä, etenkin silloin kun hän on hermostunut. Hän puhuu vain kirjakieltä.

Seuraavat tekstit ovat suoraan Autismi- ja aspergerliiton sivuilta.

Aspergerin oireyhtymään liittyviä yleisiä piirteitä ovat: 
  • yksikanavaisuus
  • voimakas tunne-elämä
  • aistiyliherkkyydet
  • stressioireet, uupumus ja unihäiriöt
  • epätasainen muisti- ja kykyprofiili
  • motorinen kömpelyys

Vuorovaikutukseen liittyviä erityispiirteitä:
  • asiakeskeisyys ja pyrkimys täsmällisyyteen
  • suoruus, rehellisyys ja tasa-arvoisuuden korostaminen
  • keskittyminen puheeseen ilmeiden tarkkailun sijaan
  • silmiin katsominen saattaa tuntua epämiellyttävältä
  • small talk tuntuu vaikealta 

Aspergeriin liittyy myös hyvin paljon vahvuuksia:
  • rehellisyys
  • oikeudentunto
  • hyvä yksityiskohtien taju
  • omaperäinen ajattelu
  • huumorintaju

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Isku päähän

Diagnoosi etsiminen