Palataan taas hetkeksi menneisyyteen
Palataan taas hetkeksi menneisyyteen. Kirjoitin jo aiemmin, että poika lopulta aloitti koulunkäynnin dysfasia luokalla. En tiedä miksi tuo luokka oli nimenomaan tuolla nimellä, kun joukossa oli myös paljon muita kuin dysfaatikkoja mukaan lukien oma poikani jolla tuolloin ei ollut mitään diagnoosia.
Kaikki muu tuntui sujuvan hyvin, mutta motoriset ongelmat aiheuttivat ongelmia. Poika ei jaksanut pitää kunnolla kynää kädessä ja kaikki tehtävät tuottivat ongelmia. Etenkin ne tehtävät joissa harjoiteltiin kirjaimien tekemistä. Käsiala oli todella huonoa ja se on huonoa yhä tänä päivänäkin. Ensimmäinen vuosi meni muutoin hyvin. Luokalla pidettiin hyvin tiukkaa päiväjärjestystä joka auttoi sopeutumaan kouluun.
Toisena vuonna hän jatkoi samalla luokalla. Ensimmäistä kertaa alkoi näkymään matemaattiset erityisvaikeudet. Matematiikka mukautettiinkin toisen vuoden aikana ja mukautettuna se pysyikin koko loppu kouluhistorian.
Kolmannen luokan alussa hän siirtyi normaalille luokalle ja sopeutuikin todella hyvin. Uudella opettajalla oli kärsivällisyyttä vaikka muille opettaa. Matematiikan tunnit poika kävi erityisopetuksessa. Puhe oli muuttunut suhteellisen selväksi ja puheterapiaakaan ei enää tarvinnut. Toimintaterapia jatkui yhä. Puheen ymmärtäminenkin tuntui sujuvan suhteellisen hyvin. Matematiikan lisäksi ainoa epäkohta oli liikuntatunnit. Poika ei kerta kaikkiaan pystynyt osallistumaan mihinkään joukkuelajeihin.
Välitunneilla hän oli yleensä yksin ihan omasta valinnastaan. Kertaakaan koko alakolun aikana en kuullut, että poikaani olisi kiusattu. Hän oli erilainen, mutta yhtä lailla hyväksytty kuin kuka muukin. Eikä kiusaamista kyllä ollut yläkoulussakaan. Opettaja keksi hyvän tavan millä poika kesti olla tunneilla isossakin luokassa, hän käytti oikeastaan kolmannelta luokalta kuudennelle luokalle aina koulussa korvatulppia, ne auttoivat kestämään kaiken hälyn mitä koulussa oli.
Kaikki muu tuntui sujuvan hyvin, mutta motoriset ongelmat aiheuttivat ongelmia. Poika ei jaksanut pitää kunnolla kynää kädessä ja kaikki tehtävät tuottivat ongelmia. Etenkin ne tehtävät joissa harjoiteltiin kirjaimien tekemistä. Käsiala oli todella huonoa ja se on huonoa yhä tänä päivänäkin. Ensimmäinen vuosi meni muutoin hyvin. Luokalla pidettiin hyvin tiukkaa päiväjärjestystä joka auttoi sopeutumaan kouluun.
Toisena vuonna hän jatkoi samalla luokalla. Ensimmäistä kertaa alkoi näkymään matemaattiset erityisvaikeudet. Matematiikka mukautettiinkin toisen vuoden aikana ja mukautettuna se pysyikin koko loppu kouluhistorian.
Kolmannen luokan alussa hän siirtyi normaalille luokalle ja sopeutuikin todella hyvin. Uudella opettajalla oli kärsivällisyyttä vaikka muille opettaa. Matematiikan tunnit poika kävi erityisopetuksessa. Puhe oli muuttunut suhteellisen selväksi ja puheterapiaakaan ei enää tarvinnut. Toimintaterapia jatkui yhä. Puheen ymmärtäminenkin tuntui sujuvan suhteellisen hyvin. Matematiikan lisäksi ainoa epäkohta oli liikuntatunnit. Poika ei kerta kaikkiaan pystynyt osallistumaan mihinkään joukkuelajeihin.
Välitunneilla hän oli yleensä yksin ihan omasta valinnastaan. Kertaakaan koko alakolun aikana en kuullut, että poikaani olisi kiusattu. Hän oli erilainen, mutta yhtä lailla hyväksytty kuin kuka muukin. Eikä kiusaamista kyllä ollut yläkoulussakaan. Opettaja keksi hyvän tavan millä poika kesti olla tunneilla isossakin luokassa, hän käytti oikeastaan kolmannelta luokalta kuudennelle luokalle aina koulussa korvatulppia, ne auttoivat kestämään kaiken hälyn mitä koulussa oli.
Kommentit
Lähetä kommentti