Painajainen alkaa

Olimme siis käyneet poliisilaitoksella tekemässä ilmoituksen seksuaalisesta ahdistelusta. Sitten tapahtui jotakin radikaalia. Muutamaa päivää myöhemmin tyttäreni alkoi käyttäytyä entistä oudommin. Eräs läheinen oli nähnyt hänet bussipysäkillä matkalla naapuri kaupunkiin. Tytär oli pakannut ison kassillisen tavaroita mukaansa. Sain viestin, että olen noukkinut tyttäresi turvaan. Selvisi, että hän oli oikeasti ollut karkumatkalla.

Illalla kotona en saanut häneen mitään kontaktia. Hän oli koko illan ihan poissaoleva. Minulla oli tarkoitus soittaa heti seuraaana aamuna nuorisopsykiatrian poliklinikalle. Valvoin yön, ettei hän lähtenyt mihinkään. Aamulla kävin viemässä roskat ja sinä aikana tytär oli hävinnyt takaoven kautta. Lähdin hänen peräänsä, mutta en enää löytänyt häntä.

Ajattelin, että kyllä hän viimeistään illalla tulee takaisin. Mutta näin ei käynyt. Häntä ei saanut kiinni puhelimella. Iltapäivällä hänen ystäväkään ei tullut koulusta kotiin. Molemmat tytöt hävisivät ja heidän puhelimensa olivat poissa päältä. Tästä alkoikin uusi vaihe meidän elämässä. Entistä rankempi. Minulla oli 14 vuotias lapsi, josta en tiennyt missä hän on. Voit vaan kuvitella mitä tuntemuksia kävin pääni sisällä. Olin varma, etten tule enää koskaan näkemään lastani elossa. Missä oli se minun ihana taapero, jolla asiat olivat vielä olleet kunnossa.