Isän reaktio
Minun Asperger-poika on siis alkanut saamaan paniikkikohtauksia. Asia tuli minulle jotenkin ihan puskista. Pojalla on Aspergerin kautta omat ongelmansa, mutta hänen mielenterveytensä on aina ollut todella hyvällä tolalla. Hän on itsevarma ja rohkea poika. Aina positiivinen.
Isän reaktio pojan paniikkikohtauksiin oli odotettavissa. Isä totta kai tapansa mukaan ummistaa silmänsä kokonaan. Ei pojalla mitään paniikkikohtauksia ole ollut. Kaikki on vaan kuvitelmaa. On ihan normaalia, että on stressiä ja poika ylireagoi omaan oloonsa.
Poika ei ollut suoraan uskaltanut kertoa isälleen ensimmäisestä kohtauksesta. Hän oli laittanut isälleen tekstarin, kertonut mitä oli tapahtunut ja pyytänyt, että voitaisiinko illalla puhua tarkemmin asiasta. No isä ei koskaan sen jälkeen ole palannut asiaan. Todella surullista, että isä ei suostu uskomaan poikaansa. Minä tunnen poikani niin hyvin, ettei hän todellakaan valehtele tai edes liioittele tällaista asiaa.
Sama asia toistuu kerta kerran jälkeen. Minä olen huono äiti joka tuhoaa lasteni elämää. Minä keksin heille erilaisia diagnooseja ihan sen takia, että haluan heidän kauttaa huomiota. lapsissani ei ole mitään vikaa, kaikki on minun kuvitelmaa. Tai jos lapsissa jotakin vikaa on niin se johtuu siitä, että minä sairastutan heidät. Minun oma mielenterveys on huono ja se sairastuttaa lapseni. Nämä ovat asioita joita olen saanut matkan varrella kuulla vaikka kuinka paljon.
Poika oli lapsena todella terve. Hänellä oli korkeintaan yksi flunssa vuodessa. Ja yleensä flunssatkin paranivat muutamassa päivässä. Toista oli siskonsa kanssa, joka oli käytännössä "aina sairas". Tyttärellä oli huono onni saada jokainen flunssa mikä vaan oli ikinä tarjolla. Nämäkin olivat kuitenkin minun keksimiä asioita. Jopa ne pojan kerran vuodessa sairastamat flunssat. Jos oli tapaaminen isän kanssa ja poika oli kipeänä, hän halusi tulla meille kotiin varmistamaan asian. Hän epäili minun valehtelevan, hänen olisi pitänyt itse saada mitata lapsen kuume.
Lasten sairastelut eivät koskaan sopineet isälle. Isä on jotenkin levoton sielu. Hän ei pysty viettämään viikonloppuja sairaan lapsen kanssa kotona. Se oli yksi syy miksi hän ummisti silmänsä lasten sairauksilta.
Muistan kuinka kerran poika tuli kotiin isä viikonlopusta. Näin heti jo ovella, ettei hän ole kunnossa. Silmät olivat kuumeisen näköiset. Kysyin, että oletko kunnossa. Poika vastasi, että hänellä on aamusta lähtien ollut päänsärkyä. Otin esille kuumemittarin, joka pompsahti saman tien 39 asteeseen. Kyselin pojalta, että mitä olette tehneet. No he olivat olleet koko päivän jossakin reissussa. Poika kertoi, että oli yrittänyt selittää isälle päätä särkevän, ja oli pyytänyt siihen särkylääkettä. Isä oli vaan vastannut, että kyllä se ohi menee. Illalla myöhemmin soitin lasten isälle ja kysyin miten poika oli voinut viikonloppuna. Hän vastasi, että oikein hyvin. Kerroin, että kotiin tullessa hänellä oli ollut 39 astetta kuumetta. Siihen isä vastasi, että kuumeen on täytynyt nousta vasta kotiin tullessa. Todennäköisesti lapsi on ollut niin stressaantunut siitä, että hän on tulossa äitinsä luokse, että se on nostanut kuumeen.
Tyttären mielenterveysongelmat ovat vaan pientä stressiä. Isä oli kuullut tutkimuksesta, että siivoaminen auttaa stressiin. Hän oli ehdottanut tyttärellemme, että kannattaisi joka päivä vähän siivota. Se auttaisi kaikkiin ongelmiin. Onneksi tyttäreni osaa nykyään jo suhtautua isänsä ideoihin hyvin. Hän esitti asian minulle niin, että pitänee varmaan suorastaan perustaa joku siivousalan yritys. Sen jälkeen hän paranisi.
Ja kun isällä on tälläinen ajatusmaailma niin ei hän tietenkään voi ymmärtää, että nyt nuorempi lapsemme saa paniikkikohtauksia.
Isän reaktio pojan paniikkikohtauksiin oli odotettavissa. Isä totta kai tapansa mukaan ummistaa silmänsä kokonaan. Ei pojalla mitään paniikkikohtauksia ole ollut. Kaikki on vaan kuvitelmaa. On ihan normaalia, että on stressiä ja poika ylireagoi omaan oloonsa.
Poika ei ollut suoraan uskaltanut kertoa isälleen ensimmäisestä kohtauksesta. Hän oli laittanut isälleen tekstarin, kertonut mitä oli tapahtunut ja pyytänyt, että voitaisiinko illalla puhua tarkemmin asiasta. No isä ei koskaan sen jälkeen ole palannut asiaan. Todella surullista, että isä ei suostu uskomaan poikaansa. Minä tunnen poikani niin hyvin, ettei hän todellakaan valehtele tai edes liioittele tällaista asiaa.
Sama asia toistuu kerta kerran jälkeen. Minä olen huono äiti joka tuhoaa lasteni elämää. Minä keksin heille erilaisia diagnooseja ihan sen takia, että haluan heidän kauttaa huomiota. lapsissani ei ole mitään vikaa, kaikki on minun kuvitelmaa. Tai jos lapsissa jotakin vikaa on niin se johtuu siitä, että minä sairastutan heidät. Minun oma mielenterveys on huono ja se sairastuttaa lapseni. Nämä ovat asioita joita olen saanut matkan varrella kuulla vaikka kuinka paljon.
Poika oli lapsena todella terve. Hänellä oli korkeintaan yksi flunssa vuodessa. Ja yleensä flunssatkin paranivat muutamassa päivässä. Toista oli siskonsa kanssa, joka oli käytännössä "aina sairas". Tyttärellä oli huono onni saada jokainen flunssa mikä vaan oli ikinä tarjolla. Nämäkin olivat kuitenkin minun keksimiä asioita. Jopa ne pojan kerran vuodessa sairastamat flunssat. Jos oli tapaaminen isän kanssa ja poika oli kipeänä, hän halusi tulla meille kotiin varmistamaan asian. Hän epäili minun valehtelevan, hänen olisi pitänyt itse saada mitata lapsen kuume.
Lasten sairastelut eivät koskaan sopineet isälle. Isä on jotenkin levoton sielu. Hän ei pysty viettämään viikonloppuja sairaan lapsen kanssa kotona. Se oli yksi syy miksi hän ummisti silmänsä lasten sairauksilta.
Muistan kuinka kerran poika tuli kotiin isä viikonlopusta. Näin heti jo ovella, ettei hän ole kunnossa. Silmät olivat kuumeisen näköiset. Kysyin, että oletko kunnossa. Poika vastasi, että hänellä on aamusta lähtien ollut päänsärkyä. Otin esille kuumemittarin, joka pompsahti saman tien 39 asteeseen. Kyselin pojalta, että mitä olette tehneet. No he olivat olleet koko päivän jossakin reissussa. Poika kertoi, että oli yrittänyt selittää isälle päätä särkevän, ja oli pyytänyt siihen särkylääkettä. Isä oli vaan vastannut, että kyllä se ohi menee. Illalla myöhemmin soitin lasten isälle ja kysyin miten poika oli voinut viikonloppuna. Hän vastasi, että oikein hyvin. Kerroin, että kotiin tullessa hänellä oli ollut 39 astetta kuumetta. Siihen isä vastasi, että kuumeen on täytynyt nousta vasta kotiin tullessa. Todennäköisesti lapsi on ollut niin stressaantunut siitä, että hän on tulossa äitinsä luokse, että se on nostanut kuumeen.
Tyttären mielenterveysongelmat ovat vaan pientä stressiä. Isä oli kuullut tutkimuksesta, että siivoaminen auttaa stressiin. Hän oli ehdottanut tyttärellemme, että kannattaisi joka päivä vähän siivota. Se auttaisi kaikkiin ongelmiin. Onneksi tyttäreni osaa nykyään jo suhtautua isänsä ideoihin hyvin. Hän esitti asian minulle niin, että pitänee varmaan suorastaan perustaa joku siivousalan yritys. Sen jälkeen hän paranisi.
Ja kun isällä on tälläinen ajatusmaailma niin ei hän tietenkään voi ymmärtää, että nyt nuorempi lapsemme saa paniikkikohtauksia.
Kommentit
Lähetä kommentti