Paniikkikohtaukset

Jokin aika sitten kerroin, että assi-poikani on alkanut saamaan paniikkikohtauksia ja olin niistä todella huolissani. Hän oli saanut kohtauksen kolmena peräkkäisenä päivänä. Ennätin jo käydä vaikka mitä asioita mielessäni. Ajattelin, että näinköhän hän saa viimeisteltyä tutkintonsa. Miten käy tulevan siviilipalveluksen jne. Tyttären paniikkihäiriö vaikutti elämään niin paljon, että koulu oli pakko lopettaa kesken.

No poika oli itse tarttunut asiaan. Ensimmäinen kohtaus oli torstaina. Seuraavana maanantaina hän oli mennyt koulun terveydenhoitajan vastaanotolle puhumaan asiasta. Olivat käyneet hyvän keskustelun ja tehneet suunnitelmia. Oli ollut puhetta psykologilla käynnistä ja jos psykologi käynnit eivät auttaisi niin sitten pitäisi mennä psykiatrille ja miettiä mahdollista lääkitystä jne. Poika itse kertoi, että tuon keskustelun jälkeen hänelle oli jäänyt todella hyvä olo.

Hän oli myös kertonut asiasta opettajilleen. Ja erityiskoulussa asiaan oli suhtauduttu hyvin. Aivan toisella tavalla kuin tyttäreni yläasteella tai ammattikoulussa aikoinaan. Tytär ei saanut mitään apua ja hän oli vaan ongelmatapaus joka häiritsi koulun elämää. En tiedä olisiko niin, että erityiskoulussa osataan tällaisiin asioihin suhtautua aivan eri tavalla.

Tuon terveydenhoitajan kanssa keskustelun jälkeen poika ei ole saanut ainoatakaan paniikkikohtausta. Koulussa opettajat ovat osanneet suhtautua kannustavasti. Pojalla on kovin itsevarma olo, että kyllä tämä tästä. Toki paniikkikohtaukset voivat alkaa uudelleen periaatteessa koska tahansa, mutta poika itse suhtautuu asiaan tosi positiivisesti.