Lykkäys

Palatakseni siis tuohon siviilipalvelukseen. Poikahan on käynyt viimeiset vuodet erityisopetuksessa. Epäilin suuresti miten hän voi pärjätä ns. normaalissa opetuksessa. Osataanko siellä sopeutua erityiseen nuoreen. Onko siellä aikaa sopeutua erityiseen nuoreen.


Siviilipalveluksen ohjaajat olivat lähettäneet poikani terveydenhoitajan juttusille. Tämän jälkeen hän oli saanut paperin, jossa siviilipalvelusta lykätään kahdella vuodella. Tämän kahden vuoden aikana hänen pitää mennä uudelleen neurologin juttusille ja miettiä voiko hän tulevaisuudessa tulla siviilipalvelukseen.

Poika on aivan rikki tämän asian kanssa. Ihan kuin hän olisi nyt ensimmäistä kertaa tajunnut, että hän on erilainen. Ettei hän pärjää samalla tavalla kuin normaalit nuoret. Tähän asti häntä ei asia ole oikeastaan mitenkään vaivannut. Tällä hetkellä hän on niin rikki, ettei jaksa edes keskustella kanssani puhelimessa. Olen todella huolissani hänestä.


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Isku päähän

Aspergerin syndrooma

Diagnoosi etsiminen