Masennus

Jokainen ihminen on varmaan aina välillä masentunut. Mikä sitten on tavallista alakuloa ja mikä sitä oikeaa masennusta. Jos ajattelen oman tyttäreni nuoruutta niin sitä oli todella vaikea havaita. Nuoruuteen kuuluu muutenkin kaikenlaisia mielialan heittelyitä.

Jälkikäteen olen tajunnut, että tyttäreni sai ensimmäisiä paniikkioireita jo ala-asteikäisenä. En vaan osannut tulkita niitä. Ajattelin vaan, että hän ei halua mennä kouluun. Pahoinvoinnin oletin johtuvan poskiontelotulehduksesta, joka silloin tällöin vaivasi. Mutta sitten sitä pahoinvointia alkoi olemaan aina silloin kun piti lähteä johonkin uuteen paikkaan. Jos oli jotakin kivaa tekemistä, ei pahoinvointia ollut.

Hain apua uudelleen ja uudelleen näihin oireisiin apua, mutta kukaan ei kuunnellut minua. Eikä asiaa auttanut se, että isä kertoi kaikkien oireiden olevan minun keksintöä. Jälkiviisas on hyvä olla, mutta minun olisi pitänyt jo silloin ala-asteikäisenä lyödä nyrkkiä pöytään ja vaatia apua.

Asiaa tietenkin hankaloitti se, että kotona oli nuorempi oikeasti erityislapsi. Jonka kanssa eläminen oli yhtä vuoristorataa. Vanhemman lapsen ongelmat oli helppo laittaa kiukuttelun piikkiin.