Erilaisen lapsen äiti



Olen monta vuotta suunnitellut tämän blogin aloittamisesta. Olen yli nelikymppinen kahden lapsen äiti. Aion kirjoittaa tämän blogin täysin anonyymina, suojalleksani lapsia. Tyttäreni sairastaa masennusta ja pojallani on laaja-alainen kehityshäiriö. Kirjoitan niin, ettei perheemme ole tunnistettavissa.

Tänä päivänä kumpikaan lapsista ei asu enää kotona. Kirjoitan myöhemmin siksi tähän ratkaisuun on päädytty. Olen toista kertaa naimisissa ja lapsia näen säännöllisesti. Molemmat lapset ovat täysi-ikäisiä.



Elämäämme on varjostanut vuosi kausia expuolisoni suorittama kiusaaminen, joka oli välillä todella rajua. Siihen tarvittiin apuun lastensuojelutoimintoja jne. Kaiken elämän kolhimana ja itsekin masentuneena rahavaikeudetkin tulivat kuvioihin.

Tämä on kertomus vähän erilaisesta perheestä, jonka arki on ajoittain ollut yhtä selviämistä. Mutta positiivisella menolla mennään eteenpäin, välillä taaksepäin. Blogin tarkoituksena on minun oma selviäminen, ehkä asioiden kirjoittaminen ylös auttaa minua sisäistämään nämä kaikki tapahtunut. Samalla myös toivon, että tästä on ehkä apua jollekin toisellekin samanlaisessa elämäntilanteessa olevalle.

Tervetuloa lukemaan blogiani!
























Kommentit

  1. Mahtavaa kun olet alkanut kirjoittamaan blogia. Itse vihdoin rohkaisin mieleni ja aloitin blogin kirjoittamisen vaikka osa jutuistani jo kirjoittanut 2-3v sitten. Todella koskettavia ovat tarinasi ja hienoa kuinka avoimesti kerrot. Itsekin joudun anonyymisti kirjoittamaan samasta syystä mutta silti meillä on oikeus purkaa omia tunteita ja jakaa kokemuksia muille :) kiitos kun kirjoitat <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Näiden lukeminen lämmittää aina sydäntä. Tämä kirjoittaminen on vähän kuin terapiaa. Kävin lukemassa sinun blogiasi ja se vaikuttaa myös mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Isku päähän

Aspergerin syndrooma

Diagnoosi etsiminen