Diagnoosin etsintä
Olen jo aiemmin kirjoittanut kuinka vaikeaa diagnoosin etsintä on ollut. Sama pätee sekä tyttäreen että poikaan. Tytärtä pallotellaan pitkin poikin psykiatrisessa sairaanhoidossa ja hän ei tunnu saavan mitään apua. Pojan kohdalla puolestaan olemme aina saaneet apua, mutta diagnoosin etsintä oli hänenkin kohdalla todella vaikeaa.
Koko varhaisen lapsuusiän pojan diagnoosina oli Laaja-alainen kehityshäiriö. Sehän ei ole mikään varsinainen diagnoosi, vaan kertoo siitä, että jotakin on jossakin pielessä. Myöhemmin se muutettiin Kontaktihäiriöksi. Autistisia piirteitä löydettiin välillä paljon, välillä vähän. Koko ajan puhuttiin, että jotakin autismin kirjoon liittyvää se varmaan on.
Viimeinen Lastenlinna käynti oli 16-vuotiaana. Silloin lääkäri ensimmäistä kertaa heitti ilmoille sanan Asperger. Olin itse sen tiennyt jo vuosia aiemmin. Kaikki merkit vaan viittasivat selkeästi Aspergeriin. Ensimmäisen luokan erityisopettajakin aikoinaan sanoi, että muistuttaa niin kovasti niitä Aspergereja joita hän on opettanut. Oireet kuitenkin olivat lievät verrattuna moneen muuhun Aspergeriin. Ja yhä tuolla viimeisellä käynnillä varsinainen diagnoosi pysyi Kontaktihäiriönä. Asperger oli liian lievä, jotta sitä voitaisiin kirjata viralliseksi diagnoosiksi.
Me olimme koko ajan väliinputoajia. Jos olisin halunnut esimerkiksi liittyä johonkin yhdistykseen, niin en löytänyt mitään siihen sopivaa. En voinut sanoa, että lapsi on esimerkiksi autisti. Toisaalta täytyyhän sitä olla onnellinen siitä, että oireet olivat suhteellisen lieviä. Elämä oli tarpeeksi vaikeaa niillä lievemmilläkin oireilla.
Elämä pojan kanssa on nykyään suhteellisen helppoa. Vielä kun tytär oikeasti saisi oikeanlaista apua. Lastenlinnasta sai aina todella hyvää apua kaikkiin ongelmiin. En koskaan jäänyt yksin Sinne pystyi aina soittamaan tarvittaessa vaikka kesken vuottakin. Voi kun psykiatrisellakin puolella asiat hoidettaisiin yhtä hyvin.
Koko varhaisen lapsuusiän pojan diagnoosina oli Laaja-alainen kehityshäiriö. Sehän ei ole mikään varsinainen diagnoosi, vaan kertoo siitä, että jotakin on jossakin pielessä. Myöhemmin se muutettiin Kontaktihäiriöksi. Autistisia piirteitä löydettiin välillä paljon, välillä vähän. Koko ajan puhuttiin, että jotakin autismin kirjoon liittyvää se varmaan on.
Viimeinen Lastenlinna käynti oli 16-vuotiaana. Silloin lääkäri ensimmäistä kertaa heitti ilmoille sanan Asperger. Olin itse sen tiennyt jo vuosia aiemmin. Kaikki merkit vaan viittasivat selkeästi Aspergeriin. Ensimmäisen luokan erityisopettajakin aikoinaan sanoi, että muistuttaa niin kovasti niitä Aspergereja joita hän on opettanut. Oireet kuitenkin olivat lievät verrattuna moneen muuhun Aspergeriin. Ja yhä tuolla viimeisellä käynnillä varsinainen diagnoosi pysyi Kontaktihäiriönä. Asperger oli liian lievä, jotta sitä voitaisiin kirjata viralliseksi diagnoosiksi.
Me olimme koko ajan väliinputoajia. Jos olisin halunnut esimerkiksi liittyä johonkin yhdistykseen, niin en löytänyt mitään siihen sopivaa. En voinut sanoa, että lapsi on esimerkiksi autisti. Toisaalta täytyyhän sitä olla onnellinen siitä, että oireet olivat suhteellisen lieviä. Elämä oli tarpeeksi vaikeaa niillä lievemmilläkin oireilla.
Elämä pojan kanssa on nykyään suhteellisen helppoa. Vielä kun tytär oikeasti saisi oikeanlaista apua. Lastenlinnasta sai aina todella hyvää apua kaikkiin ongelmiin. En koskaan jäänyt yksin Sinne pystyi aina soittamaan tarvittaessa vaikka kesken vuottakin. Voi kun psykiatrisellakin puolella asiat hoidettaisiin yhtä hyvin.
Kommentit
Lähetä kommentti