Ensimmäisiä merkkejä ongelmista
Olen paljon miettinyt, mitkä mahtoivat olla ensimmäiset merkit tyttären mielenterveysongelmista. Hän ei päälle päin näyttänyt masentuneelta, oli oikeastaan ihan iloinen tyttö. Tässä vaiheessa ikää oli noin 12 vuotta. Hiljalleen koulunkäynti-into lopahti. Hän sairasteli ihmeellisen paljon. Saattoi oksentaa ennen kouluun menoa ja sai ihmeellisiä kuumepiikkejä. Niille etsittiin ja etsittiin vikaa, mutta eipä juurikaan löytynyt syitä. Muutaman kerran oli poskiontelontulehdus. Jälkikäteen olen ajatellut, että oliko nämä jo oireita jonkinlaisista paniikkihäiriöistä. Oliko koulussa jotakin epämiellyttävää? Useimmiten nämä ns. kohtaukset ilmeni kouluaamuina, tai jos kotona oli tarkoitus tapahtua jotakin vähän erilaisempaa.
Tein varmasti laittomasti, mutta aloin seuraamaan lapsen nettikäyttäytymistä. Sivuhistorioiden kautta löytyi aivan uskomattomia tarinoita. Hän oli chättäillyt ystäviensä kanssa ja kertonut aivan uskomattomia tarinoita. Yksi mieleenpainuva juttu oli sellainen, että isä oli kulemma heittänyt veljen päin seinää. Isällä oli joskus pienen kaltaisia väkivaltaisia taipumuksia, mutta en ikinä uskonut, että hän olisi lapseen kohdistanut sen kaltaista väkivaltaa.
Toinen juttu oli asia mitä hän kertoi minusta. Minulla ei ollut tapana juoda lasten seurassa, kuin korkeintaan yhden saunasiiderin. Tytär kertoi tarinoita siitä, että koulusta tultaessa lähes joka päivä äiti oi sammuneena sohvalla. Olin hänen kertomuksen perusteella täysi alkoholisti.
Näille väitteille en keksinyt mitään muuta selitystä kuin sen, että hän kerjäsi huomiota muilta. Kertomalla juttuja hän sai jonkinlaisia säälipisteitä. Mikä motiivi tähän oli, se ei ole minulle vieläkään selvinnyt. Vai oliko hän oikeasti niin harhoissaan, että kuvitelli ne asiat todeksi.
Yritin ottaa tämän asian puheeksi lapsen isän kanssa, mutta isän mielestä nämä taas olivat ihan minun keksimiä harhakuvitelmia. Minulla kun oli selkeä halu keksiä lapsista ihmeellisiä juttuja, ja väittää lapsiani "sairaiksi". Minä taas äitinä en nähnyt niitä asioita sairautena vaan avunhuutona johon on saatava apua.
Tein varmasti laittomasti, mutta aloin seuraamaan lapsen nettikäyttäytymistä. Sivuhistorioiden kautta löytyi aivan uskomattomia tarinoita. Hän oli chättäillyt ystäviensä kanssa ja kertonut aivan uskomattomia tarinoita. Yksi mieleenpainuva juttu oli sellainen, että isä oli kulemma heittänyt veljen päin seinää. Isällä oli joskus pienen kaltaisia väkivaltaisia taipumuksia, mutta en ikinä uskonut, että hän olisi lapseen kohdistanut sen kaltaista väkivaltaa.
Toinen juttu oli asia mitä hän kertoi minusta. Minulla ei ollut tapana juoda lasten seurassa, kuin korkeintaan yhden saunasiiderin. Tytär kertoi tarinoita siitä, että koulusta tultaessa lähes joka päivä äiti oi sammuneena sohvalla. Olin hänen kertomuksen perusteella täysi alkoholisti.
Näille väitteille en keksinyt mitään muuta selitystä kuin sen, että hän kerjäsi huomiota muilta. Kertomalla juttuja hän sai jonkinlaisia säälipisteitä. Mikä motiivi tähän oli, se ei ole minulle vieläkään selvinnyt. Vai oliko hän oikeasti niin harhoissaan, että kuvitelli ne asiat todeksi.
Yritin ottaa tämän asian puheeksi lapsen isän kanssa, mutta isän mielestä nämä taas olivat ihan minun keksimiä harhakuvitelmia. Minulla kun oli selkeä halu keksiä lapsista ihmeellisiä juttuja, ja väittää lapsiani "sairaiksi". Minä taas äitinä en nähnyt niitä asioita sairautena vaan avunhuutona johon on saatava apua.
Kommentit
Lähetä kommentti