Uusi ystävä
Olin niin onnellinen kun tyttäreni oli löytänyt mukavan ystävän. He kävivät luonamme usein ja viettivät öitäkin yhdessä. Tyttö oli pienenä huostaanotettu ja asui kivassa sijaisperheessä. Meistä tuli sijaisperheen äidin kanssa ystäviä.
Nämä uudet ystävykset puhuivat puhelimessa aina kun eivät olleet yhdessä. Alussa pidin tätä ihan normaalina. Jälkeenpäin ajatellen se oli selkeä merkki riippuvaisesta persoonallisuushäiriöstä. Tyttö ei voinut olla hetkeäkään erossa ystävästään. Yritin asettaa rajoja sen jälkeen tuli aina ongelmia. Kotiintuloajat alkoivat lipsumaan samaan aikaan, ensin vaan vartin, sitten tunnin ja toisekin. Lopulta koitti ilta kun tyttö ei tullut ollenkaan kotiin, ennen kuin vasta aamulla.
Jonkun muun perheen kohdalla kotiarestit tai kännykän käyttökiellot varmasti toimivat, mutta meidän kohdalla niistä ei ollut mitään hyötyä. Tyttäreni oli jostakin minulle vihainen ja tuo viha vaan kasvoi. Hänen kohdallaan asiat ovat aina olleet mustavalkoisia. Joku on joko hyvä tai paha, ei ole olemassa mitään välimuotoa. Kun hän rakastaa jotakin ihmistä hän tekee sen täysillä, samoin on vihan kanssa. Siinä välillä ei ole mitään olomuotoa. Mitä enemmän asetin rajoja, sen vihaisemmaksi hän tuli minulle.
Poissaolot koulusta vaan lisääntyivät. Ennen joulua luokka sai jo neljännen uuden luokanvalvojan. Vaihtuvuus oli ihan järkyttävää. Onneksi sain kuitenkin hyvän puheyhteyden kouluun sekä terveydenhoitajalle että psykologille. Koulun terveydenhoitajan kanssa ensimmäinen puhelu oli ollut vaikea, mutta sen jälkeen löysimme yhteisen sävelen. Hänen tekemän lastensuojeluilmoituksen perusteella lastensuojelukin astui kuvaan ja siitä minulla on kerrottavana pelkkää hyvää.
Koulun terveydenhoitaja oli ensimmäinen joka sanoi minulle, että tyttäreni ja ystävättären suhde on jotenkin eriskummallinen. Siinä vaiheessa vielä puolustin tuota toista tyttöä. Olin vaan onnellinen, että lapsellani on ystävä. Voi kun olisikin tuossa vaiheessa heti osannut puhaltaa pelin poikki.
Nämä uudet ystävykset puhuivat puhelimessa aina kun eivät olleet yhdessä. Alussa pidin tätä ihan normaalina. Jälkeenpäin ajatellen se oli selkeä merkki riippuvaisesta persoonallisuushäiriöstä. Tyttö ei voinut olla hetkeäkään erossa ystävästään. Yritin asettaa rajoja sen jälkeen tuli aina ongelmia. Kotiintuloajat alkoivat lipsumaan samaan aikaan, ensin vaan vartin, sitten tunnin ja toisekin. Lopulta koitti ilta kun tyttö ei tullut ollenkaan kotiin, ennen kuin vasta aamulla.
Jonkun muun perheen kohdalla kotiarestit tai kännykän käyttökiellot varmasti toimivat, mutta meidän kohdalla niistä ei ollut mitään hyötyä. Tyttäreni oli jostakin minulle vihainen ja tuo viha vaan kasvoi. Hänen kohdallaan asiat ovat aina olleet mustavalkoisia. Joku on joko hyvä tai paha, ei ole olemassa mitään välimuotoa. Kun hän rakastaa jotakin ihmistä hän tekee sen täysillä, samoin on vihan kanssa. Siinä välillä ei ole mitään olomuotoa. Mitä enemmän asetin rajoja, sen vihaisemmaksi hän tuli minulle.
Poissaolot koulusta vaan lisääntyivät. Ennen joulua luokka sai jo neljännen uuden luokanvalvojan. Vaihtuvuus oli ihan järkyttävää. Onneksi sain kuitenkin hyvän puheyhteyden kouluun sekä terveydenhoitajalle että psykologille. Koulun terveydenhoitajan kanssa ensimmäinen puhelu oli ollut vaikea, mutta sen jälkeen löysimme yhteisen sävelen. Hänen tekemän lastensuojeluilmoituksen perusteella lastensuojelukin astui kuvaan ja siitä minulla on kerrottavana pelkkää hyvää.
Koulun terveydenhoitaja oli ensimmäinen joka sanoi minulle, että tyttäreni ja ystävättären suhde on jotenkin eriskummallinen. Siinä vaiheessa vielä puolustin tuota toista tyttöä. Olin vaan onnellinen, että lapsellani on ystävä. Voi kun olisikin tuossa vaiheessa heti osannut puhaltaa pelin poikki.
Kommentit
Lähetä kommentti