Siviilipalvelus lähestyy

Mihin se aika on oikein rientänyt. Minun pikkuinen lähtee kohta siviilipalvelukseen ja äiti on huolesta sekaisin. Miten poika tulee siellä pärjäämään? Osavatko ottaa huomioon hänen Aspergerin? Miten muut sivarit suhtautuvat hänen erityisyyteensä? Mitä jos häntä kiusataan?

Mitä lähemmäksi tuo aika tulee, sen enemmän huolestuttaa. Aluksi olin asiasta ihan innoissani. Kiva, että poika uskaltaa lähteä yrittämään. Nyt huolettaa kuitenkin todella paljon. Kävin lukemassa mahdollisimman paljon tietoja siviilipalveluksen suorittamisesta. Miten hän tulee siitä suoriutumaan.

Poika on kuulemma taas saanut muutaman paniikkikohtauksen. Ne olivat jo poissa, mutta nyt ovat taas palanneet. Saa nähdä lisääntyvätkö ne sitä mukaan kun siviilipalvelus lähenee. Hän ei ole onnistunut ainakaan vielä saamaan työpaikkaa ja todennäköisesti huolestuttaa nuortani.

Siviilipalveluksessa asuvat yhdessä 2-10 hengen huoneissa. Miten aistiherkkä poika tulee pärjäämään sellaisessa? Täytyy neuvoa ottamaan korvatulpat mukaan. Hänellä on tapana kuunnella musiikkia kännykällä ja sillä saa ainakin osittain häivytettyä ylimääräiset häiritsevät äänet pois.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Isku päähän

Aspergerin syndrooma

Diagnoosi etsiminen