Koulutus

Pojastamme aikoinaan sanottiin, ettei hän pysty suorittamaan normaalia oppivelvollisuutta. Hänet oltiin laittamassa erityiskouluun. Ei minulla mitään erityiskoulua vastaan ole. Siellä tehdään ihan todella upeaa työtä. Hän kuitenkin pystyi käymään koko peruskoulun normaalia koulua, ainoastaan matematiikka mukautettiin. Kuinka paljon hallaa hänen elämälleen olisi tehnyt se, jos hänet olisi kategorisoitu jo varhaisessa vaiheessa erilaisen oppivelvollisuuden piiriin.

Tytöllämme puolestaan piti olla hyvät mahdollisuudet oppia vaikka mitä. Siitä huolimatta hänellä ei ole kuin peruskoulun päättötodistus. Ja sekin on saatu ihan silkasta hyväntekeväisyydestä. Hänhään ei juurikaan kahdeksatta ja yhdeksättä luokkaa pystynyt käymään. Ammattikoulun hän joutui keskeyttämään. Siitä ei vaan tullut mitään.



Nyt kun tyttäreni voi huomattavasti paremmin hän on alkanut miettimään opiskelua uudelleen. Paljoa häneltä ei tuosta tutkinnosta puuttuisi. Olisi todella upeaa jos hän sen saisi suoritettua. Se auttaisi jo pelkästään taloudelliseen tilanteeseen. Alle 25-vuotias ei saa työttömyyskorvausta jos hän ei ole suorittanut jotakin tutkintoa. Viimeiseen vuoteen lääkäri ei ole myöskään suostunut kirjoittamaan sairaslomaa, joten hän ei ole oikeutettu sairaspäivärahaan. Toisin sanoen hän joutuu elämään toimeentulotuen varassa. Masennusta ei todellakaan auta se, että rahat ovat koko ajan loppu.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Isku päähän

Aspergerin syndrooma

Diagnoosi etsiminen